PULLA SIEMENISTÄ – versiot 1-2

Hei Ninni, olen tämän viikonlopun pähkäillyt haastettasi tehdä pullaan ilman hiivaa, maitotuotteita ja viljoja. Koska olen hiljattain saanut tietää olevani allerginen ksantaanille ja meidän RuokaRajoitteiset ryhmässä on psylliumille allergisia ajattelin, että tässä olisi oiva paikka kokeilla löytyykö mitään raaka-ainetta, joka korvaisi psylliumin ja ksantaanin luontaisesti gluteenittomassa leivonnassa. Sainkin jo yhden erän valmiiksi ja olin aika äimistynyt miten kimmoisa…

KERRO KERRO KUVASTIN, MIKSI IHONI VOI HUONOSTI JA OLO ON KUIN OLISIN JÄÄNYT JYRÄN ALLE?

Täällä istun ja yhä mietin ja synkkänä katselen. Kera kaikkien jauhopussien ja jyvälaarien. On poskellain kyynel, on mieli haikea, kyllä paremmaksi kaikki muuttuu, mutta hyväksi ei milloinkaan? Vai muuttuuko? Mielessäni soi yllä mainittu Irvinin biisi, kun ulkona paistaa aurinko ja olen täällä sisällä. Eilen uhmasin ja menin pihalle ilman antihistamiinia ja nyt tänään on kaulalla läiskät sekä…

NÄKKÄRI – JAUHETUISTA SIEMENISTÄ

Hei Päivi, kyselit RuokaRajoitteiset ryhmässämme miten saisi tehtyä siemennäkkäriä vhh versiona siten, että siinä ei olisi munia, chian siemeniä taikka soijaa. Siemennäkkäriä olen tehnyt todella paljon, mutta pyytämääsi versiota en koskaan, joten tämä tuntui oikein miellyttävältä haasteelta. Lisäksi olen miettinyt, että pitäisi tehdä ihan tavallista näkkileipää luontaisesti gluteenittomana. Ryhdyin tänä aamuna näkkärileivontaan ja toivottavasti tämä…

VINKKEJÄ VILJA-ALLERGIKOLLE

Istun nojatuoliini ja otan läppärini esiin. Sitten matkustan ajassa taaksepäin, reilut parikymmentä vuotta. Kun vilja-allergia diagnoosin saa, niin harva tietää millä tavalla elämä tulee muuttumaan. Oma matkani oli rankka, sillä tietoa oli vähän ja sitä vähemmän tuotteita, joita oli tarjolla. Keliakia oli jo tunnettu, mutta että aikuisella olisi vilja-allergia. Sehän oli lasten ”tauti”. Mitä nyt…

HARVINAISTEN SAIRAUSTEN PÄIVÄ 28.2.2018

Iktyoosis Vulgaris Tänään selvisi geenitutkimuksen tulokset. Lapsenlapsellani on perinnöllinen ihosairaus nimeltä iktyoosis vulgaris, eli lievin kalansuomutauti. Hän on perinyt geenin sekä äidiltään, eli tyttäreltämme, että isältään. Samalla aukesi omalta kohdaltani ”pandoran lipas”.  Kun juttelimme lääkärin kanssa ei ollut epäilystäkään, ettenkö minä ole se henkilö, jolta tämä geenivirhe on siirtynyt tyttäreni kautta lapsenlapseemme. Olen ollut iho-oireinen…

NYT HANNAN PULLA ONNISTUI!

Kirjoitin eilen Hannalle, että otan vastaan hänen haasteensa. Aion kokeilla saanko aikaiseksi pullan, joka on pehmyt sisältä ja sopivan rapea päältä. EI SYNTYNYT PULLAA EILEN, MUTTA TOISIN KÄVI TÄNÄÄN! Eilisestä pullasta tuli sämpylän makuinen tekele, jonka reseptiä en kelpuuta tänne blogiini. Teen tänään testitaikinan numero kakkosen. Hylkäsin eilisen reseptin kokonaan ja aloitan ihan uudella ajatuksella. Hannahan kuvasi…

VINKKEJÄ LUONTAISESTI GLUTEETITTOMIEN SÄMPYLÖIDEN, LEIVÄN JA PULLAN LEIVONTAAN

Ensimmäisen kerran gluteenittomia leivonnaisia leipomaan ryhtyessä askarruttaa useimpia meistä miten tehdä hyviä luontaisesti gluteenittomia sämpylöitä, leipää ja pullaa? Miten ne saa kohoamaan ja miten taikinaan saa sitkon? Kokeilun ja epäonnistumisen jälkeen olen huomannut, että kakut ja piirakat onnistuvat oikein hyvin ilman ksantaania ja psylliumia, mutta leipä, pulla ja sämpylät eivät. On mahdollista tehdä pullaa, leipää ja sämpylöitä…

MALAGA JA JOULUKORISTELUIDEOITA

Voiko Joulukuusen ripustaa kattoon, jos ei ole lattiatilaa tarpeeksi? Kyllä voi, ainakin Malagassa. Tämä kuusi oli pienen kahvilan katossa. Tuli heti mieleeni, että siellä haluttiin säilyttää tilaa asiakkaita varten. Tai ehkä he eivät halunneet, että asiakkaat kaataa sitä. Olisi varmasti hyvä idea kissaperheissä. Mielikuvitus alkoi laukata, kun mietin miksi, miksi? Millaisia laatikon ulkopuolisia ihmetyksiä sinä…