Valkoinen sokeri on ollut pannassa muutaman päivän ja aamulla herätessäni teki mieli jotain makeaa. Mieheni oli viikko sitten tuonut kaupasta kookossokeria ja mietin mitä siitä voisi tehdä? Mieleeni hiipi ajatus tehdä donitseja ja en voinut muuta, kuin alkaa hommiin. Ajattelin laittaa rimaa vähän korkeammalle ja tehdä näistä luontaisesti gluteenittomien lisäksi maidottomia ja munattomia. Näin reseptistä…
Avainsana: MAIDOTON
FIUDEN SITRUUNA BASILIKA HUMMUS
Tämä hummus on niin pehmeää ja maukasta. Jos olet hummuksen ystävä, niin uskoisin, että maistuu! Tarvitset seuraavat raaka-aineet: 3 x 240 g tölkkiä kikherneitä 1 iso sitruuna 1 iso valkosipuli, sellainen yksittäinen pyöreä pallukka, tai 4-5 valkosipulin kynttä Kourallinen silputtua tuoretta basilikaa 1/2 dl neitsytoliiviöljyä 1-2 tl suolaa maun mukaan pippuria oman maun mukaan, voi…
MILLÄ KORVAAN LEHMÄNMAIDON!
Näille millä korvaan artikkeleille on selvästi kysyntää. Kiitos lukijoilleni, joilta olen saanut kannustusta jatkaa näitä. Aloitin tämän sarjan kirjoittamalla luontaisesti gluteenittomasta aiheesta mitä jauhoja mihinkin taikinaan. Artikkelia kävi yhden päivän aikana lukemassa yli 2000 kävijää, vaikka blogini on ollut olemassa vasta 9 kuukautta. Tästä sain ajatuksen, että teen jatkossa myös muita millä korvaan mitäkin tietopaketteja. Tähän…
MITEN TEHDÄ PULLAA – LUONTAISESTI GLUTEENITON JA MAIDOTON
HUOM! Tämän artikkelin jälkeen olen kehittänyt aivan uudenlaisen tavan tehdä kuohkeaa luontaisesti gluteenitonta pullaa ja sen ohje kannattaa katsoa, ennen kuin teet pullataikinan tällä alla olevalla reseptilläni. Tänään on hyvä päivä leipoa pullaa ja tällä kerralla minulla onkin selätettävänä haaste numero viisi. Tässä nopea kertaus edellisistä jo selätetyistä: Croissantit, joulutortut, joulupiparkakut ja lanttupuuro. Pannukakku ei…
MITEN TEHDÄ PULLAA? – luontaisesti gluteeniton, maidoton ja munaton
Tänään on hyvä päivä leipoa pullaa ja tällä kerralla minulla onkin selätettävänä haaste numero viisi. Tässä nopea kertaus edellisistä jo selätetyistä: Croissantit, joulutortut, joulupiparkakut ja lanttupuuro. Pannukakku ei onnistunut niin hyvin, että olisin sitä viitsinyt reseptiä tänne kirjoitella. Odottelee vielä parempia päiviä. Kun kerroin miehelleni, että aion leipoa tänään luontaisesti gluteenitonta pullaa, ja että en käyttäisi…
HELENAN PIPARKAKUT – GLUTEENITON, MAIDOTON, MUNATON, VEGAANI
Tästä lähtee liikkeelle piparkakkukokeiluni. Haaste numero viisi. Löydät edelliset haasteet croissantit, joulutortut ja lanttupuuron reseptit aikaisemmista päivityksistäni. Pannukakkuresepti on vielä työnalla, kun en saanut sitä kuplimaan. Olen sen verran perfektionisti, että laitan tähän blogiin vain sellaisia reseptejä, jotka maistuvat allergisille, keliakiaa sairastaville, että ”taviksille”. Tavoitteeni on, että blogistani löytyy reseptejä, joita voi tarjota kaikille. Näin juhlat…
HELENAN PIPARKAKUT – Gluteeniton – Maidoton – Munaton – Vege
Tästä lähtee liikkeelle piparkakkukokeiluni. Haaste numero viisi. Löydät edelliset haasteet croissantit, joulutortut ja lanttupuuron reseptit aikaisemmista päivityksistäni. Pannukakkuresepti on vielä työnalla, kun en saanut sitä kuplimaan. Olen sen verran perfektionisti, että laitan tähän blogiin vain sellaisia reseptejä, jotka maistuvat allergisille, keliakiaa sairastaville, että ”taviksille”. Tavoitteeni on, että blogistani löytyy reseptejä, joita voi tarjota kaikille. Näin juhlat…
FOOTBALL CUP-CAKES, VEGAN, G
Life has been easy since moving to Helsinki two weeks ago. There has been time to bake. This is the second time Ini posted a picture of baking experiment to social media and it resulted in inquiries for the recipe. So here is how to make the Football related cup-cakes. The recipe is in Finnish…