Ruokametsän perustamis- ja elämyskurssi 15.6.2024

on

Tapahtuma: Ruokametsän perustamis- ja elämyskurssi

Paikka: Heinolan Hirvisalo, Päijät-Häme

Aika: Lauantaina 15.6.2024 klo 10.00–16.00 (virallinen osuus). Tämän jälkeen illanviettoa saunoen ja uiden, vapaata verkottumista ja mahdollisuus esittää kysymyksiä kurssin vetäjälle, Janne Lassilalle.

Osallistujamäärä: Enintään 20 henkilöä.

Tule mukaan tutustumaan ruokametsän rakentamisen saloihin yhdessä muiden innokkaiden osallistujien kanssa! Kurssilla opit arvokkaita taitoja erilaisten suunnittelutoimenpiteiden merkityksestä ja käytettävistä työkaluista. Lisäksi saat vinkkejä oikeanlaisten kasvien valitsemiseen, vedenhallintaan ja kasvien lisäämiseen.

Mikä on ruokametsä?

Ruokametsä on monimuotoinen ja monikerroksinen kasvien istutus, joka pyrkii matkimaan luonnon omia ekosysteemejä ja luomaan samalla hedelmällistä maaperää ihmisten ja muun eläimistön hyödynnettäväksi. Tavoitteena on tuottaa runsasta sadonkorjuuta sekä tarjota suojaa ja ravintoa monille eläimille. Tämä monipuolinen kokonaisuus voi sisältää suojapuita, hedelmä- ja pähkinäpuita, köynnöskasveja, juureksia, vihanneksia, sieniä, yrttejä ja muita kasveja, jotka edistävät pölyttäjien ja muiden eläinten elinympäristöä. Ruokametsän perusajatuksena on luoda alue, jossa kasvaa runsaasti erilaisia syötäviä kasveja vuodesta toiseen.

Lisäksi ruokametsät edistävät yhteyttä luontoon, tukien biologista monimuotoisuutta ja kestävää elämäntapaa. Jokainen ruokametsä on ainutlaatuinen, ja siihen valitaan kasvilajit huolellisesti sopimaan paikalliseen ilmastoon ja olosuhteisiin.

Kenelle kurssi on tarkoitettu?

Tämä kurssi on suunniteltu erityisesti aloitteleville ruokametsän harrastajille, joten vaikka et olisi koskaan aikaisemmin kuullutkaan termejä ”ruokametsä” tai ”syötävä metsäpuutarha”, voit silti osallistua kurssille. Kurssin tavoitteena on antaa perusteellinen ymmärrys siitä, miten ruokametsä perustetaan ja miten kasvien lisääminen suunnitellaan niin, että yksi kasvi riittää pidemmälle. Se sopii erinomaisesti myös niille, jotka harkitsevat oman maapalstan hankkimista tai muuttamista ruokametsäksi.

Kurssin vetäjänä toimii Janne Lassila, Suutarhuri.fi

Janne Lassila on kokenut viherrakentaja, ekologinen pihasuunnittelija ja agrometsätalouskonsultti, jonka asiantuntemus ulottuu monille viheralan osa-alueille. Hän on erityisen tunnettu pähkinähankkeen ydinosaajana, mutta hänen vaikutuksensa ulottuu laajemmallekin. Lassila on innokas permakulttuurin puolestapuhuja ja kouluttaja, joka yhdistää ainutlaatuisella tavalla kasvien ja maaperäbiologian osaamisensa. Hänen oma syötävä metsäpuutarhansa, jota hän itse tituleeraa ”ruokalehdoksi”, on parhaillaan rakenteilla Uudenkaupungin Lepäisten saareen. Tämä puutarha tulee toimimaan paitsi kokeilukenttänä, myös koulutuspuutarhana ja taimiston emopuiden hoitopaikkana.

”Olen aina valtavan innostunut siitä, kun samanmieliset ihmiset kokoontuvat yhteen, istuvat nuotion äärellä ja antavat mielensä vaeltaa täysin vapaasti, jakamalla ideoita ja ajatuksiaan. Siinä hetkessä tunnen, että voimme todella tehdä muutoksia maailmaan. Nuo hetket jättävät niin vahvat muistot – muistot, jotka kantavat pitkälle uuteen kesään.”

Hartain toiveeni on, että me kaikki voimme muistella näitä hetkiä ilolla.

Lämpimästi tervetuloa kurssille!

Ilmoittautuminen ja lisätiedot:

Kurssi järjestetään upealla yksityistilalla kirkasvetisen järven rannalla. Tarkemmat tiedot osoitteesta ja ajo-ohjeista saat ilmoittautumisen yhteydessä.

Mikäli sää sallii, on mahdollista yöpyä omassa teltassa tilalla. Muista varustaa mukaan omat teltat ja tarvikkeet. Paikan päältä löytyy matkailuautopistoke ja runsaasti parkkitilaa. Tarvittaessa voit tiedustella myös muita majoitusvaihtoehtoja alueelta.

Kurssin vetäjä Janne tuo paikalle myytäviä ruokametsään sopivia taimia. Suurimmaksi osaksi puuvartisia hyötytaimia.

Ruokailu:

Päivän aikana on suunniteltu vierailu Heinolan Hirvisalon maalaistorille, josta löytyy runsaasti paikallisia herkkuja lounaalle ja välipaloiksi. Tori on auki klo. 12.00 – 14.00.

Kurssipaikalla on keittiö moderneilla mukavuuksilla, mikäli itse haluat kokkailla.

Ilmoittautumisen yhteydessä on mahdollisuus tilata lounas, väli- ja iltapalat, yhteishintaan 15 €.

Sitova ilmoittautuminen viimeistään 31.5.2024. Kurssi toteutetaan, mikäli osallistujia on vähintään kymmenen.

Kurssin hinta on 78 €. Kurssipäivä sisältää luentomateriaalit, kahvin- ja teen. Hyvillä perusteluilla voit tinkiä hinnasta!

Tiedustelut ja varaukset: Krista Kemppainen, puh. 040 764 0333.

Tutustu alueella rakenteilla olevaan ruokametsään ja tulevaisuuden suunnitelmiin klikkaamalla tätä linkkiä: NUORI RUOKAMETSÄ.

Liity MakuaMedian uutiskirjeen tilaajaksi ja saat herkullisia reseptejä, vinkkejä ja etuja suoraan sähköpostiisi!

Emme spämmää! Lue tietosuojakäytäntömme saadaksesi lisätietoja.

Vastaa