MAKEAT TUULIHATUT – Virtasalmen Viljatuotteen Pizza & Streetfoodmixillä

Resepti tehty yhteistyössä Virtasalmen Viljatuotteen kanssa.

Olen kokeillut Virtasalmen Viljatuotteen Pizza & Streetfood -mixiä myös makeassa leivonnassa aiemminkin, joten kun he ehdottivat, että testaisin sillä tuulihattuja, innostuin heti. Gluteenittomat tuulihatut eivät ehkä ole ihan se ensimmäinen asia, jonka joku yhdistäisi pizzajauhoon – mutta juuri siksi tämä idea kiehtoi.

Tuulihatut kuulostavat monen korvaan vaikeilta, mutta oikeasti ne eivät ole niin hankalia kuin usein luullaan. Kun reseptiä seuraa rauhassa vaihe vaiheelta ja malttaa paistaa kunnolla – eli ei missään nimessä avaa uunia kesken kaiken – onnistuminen on yllättävän helppoa. Taikina valmistuu nopeasti, ja pursottaminen on oikeastaan aika hauskaa!

Streetfood-mix toimi taikinassa upeasti: se piti muotonsa, antoi riittävästi ryhtiä ja kohosi uunissa kauniisti. Lopputuloksena oli ilmavia, rapeapintaisia tuulihattuja, jotka kelpaavat niin makeaan kuin suolaiseen täyttöön.

Tämä resepti on loistava osoitus siitä, että gluteenitonkin voi olla kevyttä ja klassista – ja että tuttu jauhoseos voi taipua moneen, kun sille vain antaa mahdollisuuden.

Maistuvin terveisin,

Fiude

TUULIHATUT PIZZA & STREETFOOD MIXILLÄ

Resepti: Fiialiisa Kemppainen

Annos: 12-14 isoa tuulihattua

KESKIMÄÄRÄINEN RAVINTOSISÄLTÖ

/ 100g Annos

  • Energia 1 276 kJ / 305 kcal
  • Rasva 20 g
  • Tyydyttynyt rasva 12 g
  • Hiilihydraatit 26 g
  • Sokeri 7,8 g
  • Proteiini 5,1 g
  • Suola 0,47 g

TUULIHATTUTAIKINAN AINEKSET:

TUULIHATTU TAIKINAN VALMISTUS:

1. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola keskenään.

2. Kiehauta vesi ja voi kattilassa.

3. Lisää jauhoseos kerralla ja sekoita voimakkaasti, kunnes taikina irtoaa kattilan reunoista.

4. Anna taikinan jäähtyä hetki. Lisää munat yksitellen, sekoita hyvin jokaisen lisäyksen jälkeen.

5. Siirrä taikina pursotinpussiin ja pursota leivinpaperin päälle haluamasi muotoisia tuulihattuja. Voit tehdä pieniä suupalan kokoisia tai isompia pyöreitä ruusukkeita. Jätä pursotusten väliin tilaa, sillä tuulihatut laajenevat uunissa.

6. Paista 200 °C:ssa 25 minuuttia, kunnes tuulihatut ovat kohonneet ja kullanruskeita. Älä avaa uunia paiston aikana.

7. Anna tuulihattujen jäähtyä kunnolla ennen täyttämistä.

RAHKA-KERMAVAAHTOTÄYTE TUULIHATTUIHIN:

  • 200 g kuohukermaa
  • 100 g maitorahkaa
  • 50 g sokeria
  • 2 g vaniljasokeria tai vanilliinisokeria
  • 2 g sitruunamehua

VALMISTUS:

1. Mittaa kaikki ainekset kulhoon.

2. Vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi.

3. Siirrä vaahto pursotinpussiin.

4. Leikkaa tuulihattuun pieni reikä veitsellä ja täytä rahka-kermatäytteellä.

Liity MakuaMedian uutiskirjeen tilaajaksi ja saat herkullisia reseptejä, vinkkejä ja etuja suoraan sähköpostiisi!

Emme spämmää! Lue tietosuojakäytäntömme saadaksesi lisätietoja.

Vastaa