Ensimmäinen oma messuosastomme – tavataan Tampereella!

Ruokarajoitteiset lähtee messuille! Tänä syksynä meillä on erityinen syy odottaa Gluteeniton elämä -messuja Tampereella 24.–25.10. Olemme nimittäin mukana ensimmäistä kertaa omalla Juurta x Ruokarajoitteiset -messuosastollamme. Mukaan lähtevät tutut gluteenittomat hapanjuuremme uudessa ilmeessä, paljon leivontainnostusta ja ennen kaikkea halu kohdata teitä. Fiiliksemme ovat innostuneet, ja mukana on myös pientä, hyvää jännitystä. Ensimmäinen oma osasto tuntuu tärkeältä…

Tattari-blinit – ravintolatason lopputulos kotikeittiössä

Blini ei ole vain pieni pyöreä pannukakku, vaikka usein sellaisena se meillä mielletään. Oikeastaan blini vastaa ennemmin lettua: se voi olla ohut tai paksu, pieni tai iso. Kotona blinit voi paistaa juuri sen kokoisina kuin itse haluaa – isoina lettuina tai pienempinä tarjottaviksi alkupaloina. Tärkeintä on hyvä taikina, rapea paistopinta ja reilu kirkastettu voi! Miksi…

TUORE TOMAATTIKASTIKE – Helenan ruokametsästä

Tänä vuonna tomaatit ovat antaneet odottaa itseään. Helena kasvattaa ruokametsässään monenlaisia herkkuja, ja tänä syksynä tomaatit kypsyivät tavallista hitaammin. Mutta kun ensimmäiset punaiset pallot alkoivat vihdoin hehkua oksilla, niiden makeus palkitsi kärsivällisyyden. Kun sain äidiltäni kassillisen kypsiä tomaatteja, mietin heti, mitä kaikkea niistä voisi valmistaa, ja päädyin yksinkertaiseen mutta rakastettuun ratkaisuun: tuore tomaattisoosi. Meillä on…

1–2–3 PIKKELÖINTILIEMI

1–2–3-liemi on pikkelöinnin klassikko, yksinkertainen mutta nerokas sekoitus, jonka nimi tulee sen ainesosien suhteista: 1 osa etikkaa, 2 osaa sokeria ja 3 osaa vettä. Kun mittaat aineet vaikkapa desilitran mitalla, saat joka kerta saman pehmeän tasapainoisen liemen. Tämä on se liemi, johon moni suomalainen makumuisto kurkuista, punasipuleista ja porkkanoista nojaa. Jos taas kaipaat hieman terävämpää puraisua, kokeile…

30 MINUUTIN GLUTEENITON VALMISTUJAISKAKKU

Eilen illalla kello 20 puolisoni vielä naputti viimeisiä rivejä viimeiseen ammattikoulun kurssiinsa… kyllä, ihan kirjaimellisesti viime hetkillä! Aamulla kilahti viesti: kurssi meni läpi – valmistujaisiin mars! Meillä molemmilla tuntuu syntyvän parhaat jutut paineessa (timantit, you know), joten minä jäin kotiin leipomaan yllärikakkua. Ihan ex tempore – koska vielä edellisenä iltana en edes tiennyt, valmistuuko hän…

MakuaMedian GLUTEENITON KUIVATTU RIISI- JA DURRAHAPANJUURI – Nyt myynnissä Virtasalmen Viljatuotteen verkkokaupassa!

Iloisia uutisia – rakkaudella kehittämämme gluteenittomat riisi- ja durrahapanjuuret ovat nyt myynnissä Virtasalmen Viljatuotteen verkkokaupassa! Kaikki alkoi Helenan riisijuuresta, jolla hän lähti leipomaan jo kuusi vuotta sitten. Juuri sai Fiialiisasta uuden omistajan, ja yhdessä leivottu intohimo synnytti uuden tarinan. Matkan varrella gluteeniton Virtasalmen Viljatuotteen täysjyväriisijauhosta tehty hapanjuuri löysi täydellisen kumppanin Virtasalmen Viljatuotteen täysjyvädurrasta tehdystä hapanjuuresta…

MIHIN TARVITSET KSANTAANIA TAI PSYLLIUMIA GLUTEENITTOMASSA LEIVONNASSA?

Usein kysytään voiko gluteenittomia tuotteita leipoa ilman ksantaania ja/tai psylliumia? On reseptejä, jotka voidaan leipoa ilman kumpaakin, mutta jos etsit leivonnaiseen kuohkeutta ja joustavuutta, silloin ksantaani ja psylliumi ovat hyviä apuaineita. Käydään hieman läpi näitä molempia gluteenittoman leivonnan apuaineita. Ksantaani on sokerista valmistettu sakeuttamisaine ja sillä usein korvataan vehnäjauhon sitko leivonnassa. Se antaa kuohkeutta ja tekee leivän kuoresta rapean. Erittäin herkän…

GLUTEENITTOMAT SÄMPYLÄT – MITEN SAAT NIIHIN PEHMEYTTÄ, MAKUA JA SÄILYVYYTTÄ

Hei kaikille lukijoilleni ja oikein hyvää vuotta 2024! Eilen tein kotimaiset viljattomia, gluteenittomia, maissittomia sekä riisittömiä sämpylöitä ja mieleeni tuli kirjoittaa siitä mikä rooli valitsemillani raaka-aineella on sämpylöiden makuun, koostumukseen ja säilyvyyteen. Olen huomannut, että kiitosta tulee tällaisista artikkeleista ja niitä luetaan blogissani ahkerasti, joten yritän jatkossakin avata lisää miksi mikin raaka-aine ja tekoprosessi tulee…

10 VINKKIÄ MITEN ONNISTUT LEIPOMAAN PEHMYTTÄ GLUTEENITONTA PULLAA

Gluteenittoman pullan leivonta poikkeaa perinteisestä, sillä jauhoista puuttuu gluteenin aikaansaama sitkoverkko. Näin hiivan tuottama hiilidioksiidi ja kosteus karkaavat paiston aikana ja lopputulos on usein littana sekä kuiva. Noudattamalla alla antamiani vinkkejä onnistut saamaan gluteenittomaan pullaan ihanan pehmeyden ja joustavan rakenteen. Sitkokiisseli luo taikinaan joustavan rakenteen ja lisää leivottavuutta. Tätä vaihetta kannattaa kokeilla, vaikka se tuo…

TUOTEKEHITYKSESSÄ SININ PERHEELLE IKIOMA GLUTEENITON, RIISITÖN JA PÄHKINÄTÖN JAUHOSEOS, JOKA EI SISÄLLÄ MAISSIA

Hei Sini, päätin sunnuntaina aloittaa kokeilun saisinko aikaan riisittömän ja gluteenittoman jauhon, kun teimme lapsenlapseni kanssa minidonitseja sekä mokkakakkupaloja. Reseptissä oli jauhoina perunatärkkelystä, tapiokatärkkelystä, durrajauhoja, Pofiber-perunakuitua sekä psylliumia. Lapsenlapseni perhe ja hänen kaverinsa antoivat donitseille erittäin hyvän arvion, joten päätin postata sen blogiini. Kun olin laittanut artikkelin linkin ryhmäämme, kerroit kuinka iloinen olet aina löytäessäsi…

VIKKEJÄ PERINTEISEEN SEKÄ GLUTEENITTOMAAN, MAIDOTTOMAAN JA KANANMUNATTOMAAN LEIVONTAAN

Ruokarajoitteinen ruokavalio luo haasteita onnistuneelle leivonnalle ja saan paljon kysymyksiä siitä millä korvata mikin perinteinen raaka-aine. Sattumoisin löysin Meiran leivonta sivuilta hyvän raaka-aineista kertovan artikkelin ja käytän sitä pohdintojeni sapluunana. Osa tekstistä, joka liittyy perinteiseen leivontaan, on suoraan lainattu Meiran sivuilta. Olen saanut Meiralta luvan käyttää artikkelissani heidän pohjaansa. Käyn aiheet läpi samassa järjestyksessä, kuin…

TEE SE ITSE – LUONTAISESTI GLUTEENITON KUPPIKAKKUJAUHOSEOS

Joskus käy niin, että sekoittelen eri jauhoseoksia jo aikaisemmin miettimääni reseptiin, sillä kaapista ei löydy vaaleaa jauhoseostani. Olin tekemässä kondensoidusta maidosta kuppikakkuja ja onneksi pistin tämän uuden jauhoseoksen grammamäärät talteen. Lopputulos oli nimittäin loistava sekä maultaan, että rakenteeltaan. Jauhoseokseen tai taikinaan et tarvitse ksantaania tai psylliumia. Alla oleva jauhomäärä riittää yllä mainittuihin kondensoidusta maidosta tehtyihin…