Kaupallisessa yhteistyössä Villivesi kanssa.
Kevät on jo pitkällä, ja ajatukset karkaavat väistämättä kesään. Niihin hetkiin, kun aurinko lämmittää, lasi huurtuu kylmästä juomasta ja tekee mieli jotain raikasta, marjaisaa ja virkistävää.
Krista ja Helena tapasivat Finn Springin porukkaa messuilla sillä välin, kun minä olin maaliskuisella Thaimaan reissulla. Messuilla Villiveden tuotteissa kiinnosti erityisesti sen kotimaisuus, selkeät raaka-aineet ja lyhyet raaka-ainelistat. Ruokarajoitteisten maailmassa sellaisilla asioilla on oikeasti merkitystä. On ihanaa, kun tuotetta ei tarvitse pyöritellä käsissä pitkään ja miettiä, mitä kaikkea se sisältää.
Siitä syntyi myös tämän reseptin ajatus. Tehdään jotain raikasta, marjaista ja kesäistä, mutta pidetään homma yksinkertaisena. Pakastemarjoja, Villi Vichy puutarhamarjat -juomaa, limeä ja mansikka-sokerireunus. Ei mitään ylimääräistä, vain hyvä maku ja ihanan jäinen lopputulos.

Thaimaassa, Hua Hinin katukojuissa, sai ostaa ihania frozen slushieita, jotka valmistettiin tuoreista marjoista ja hedelmistä. Niissä ei ollut mitään turhaa. Vain reilusti hedelmää, jäätä ja kunnolla raikkautta. Ne olivat yksinkertaisia, jääkylmiä ja juuri sellaisia, mitä teki mieli kuumassa ilmassa juoda.
Halusin tuoda siitä saman fiiliksen tähän reseptiin, mutta kotimaisemmalla marjaisalla twistillä. Otettiin siis pieni varaslähtö kesän kuumimpiin hetkiin yhdessä Villiveden kanssa. Villi Vichy puutarhamarjat inspiroi tekemään jäisen marjaslushien, jossa yhdistyvät punaherukka, mansikka ja mustaherukka. Lopputulos on raikas, sopivasti kirpeä ja ihanan kesäinen.
Nyt tätä marjaista Villi Vichy puutarhamarjat -juomalla viimeisteltyä slushieta siemaillessa mieli karkaa hetkeksi takaisin Hua Hinin hiekkarannoille. Vaikka Suomen kesä antaa vielä odottaa itseään, tällä juomalla pääsee jo ihanasti kiinni hellepäivien tunnelmaan.
Maukkain terveisin,
Fiude ja Villivesi
PUUTARHAMARJA JÄÄHILE SLUSHIE
Resepti: Fiialiisa Kemppainen
Annosmäärä: 2 pientä annosta tai 1 iso 0,5 l lasillinen
RAAKA-AINEET PUUTARHAMARJA JÄÄHILE SLUSHIEEN:
- 70 g pakastettuja punaherukoita
- 250 g pakastemansikoita
- 50 g pakastettuja mustaherukoita
- noin ½ pulloa Villi Vichy puutarhamarjat -juomaa
Mansikka- sokeri reunuksen raaka-aineet:
- 1 dl pakastekuivattuja mansikoita
- 4 tl sokeria
- 1- 2 lime lohkoa
PUUTARHAMARJA JÄÄHILE SLUSHIEN VALMISTUS:
- Valmista ensin mansikka-sokerireunus. Mittaa pakastekuivatut mansikat ja kidesokeri mortteliin tai blenderiin. Hienonna seos tasaiseksi, tomumaiseksi jauheeksi.
2. Kaada mansikka-sokeritomu pienelle lautaselle. Leikkaa limestä viipale ja pyöräytä sitä lasin reunaa pitkin niin, että reuna kostuu kevyesti limemehulla. Käännä lasi ylösalaisin ja pyöritä lasin reuna mansikka-sokeritomussa. Nosta lasi sivuun odottamaan.
3. Lisää pakastetut punaherukat, mansikat ja mustaherukat blenderiin. Kaada joukkoon noin puolet Villi Vichy puutarhamarjat -pullosta.
4. Soseuta, kunnes koostumus on jäinen, paksu ja lusikoitavan pehmeä. Lisää tarvittaessa hieman lisää Villi Vichy puutarhamarjat -juomaa pienissä erissä, jos haluat juomasta juoksevamman.
5. Seuraavaksi baarimikon työn tärkein hetki – maista slushie. Marjat tekevät juomasta luonnostaan raikkaan kirpeän, ja mansikka tuo siihen pehmeää makeutta. Erillistä makeutusta ei välttämättä tarvita, sillä mansikka-sokerireunus tuo juomaan juuri sopivasti makeaa viimeistelyä.
6. Kaada valmis slushie koristeltuun lasiin tai laseihin ja tarjoile heti. Frozen slushie on parhaimmillaan heti valmistuksen jälkeen, kun koostumus on vielä jäinen, kuohkea ja raikas. Se sopii täydellisesti hellepäivän virkistäjäksi, brunssille, mökkijuomaksi tai kesäjuhlien alkoholittomaksi tervetulojuomaksi.