Äitini, Helena Kemppainen, on vuosien varrella luonut satoja reseptejä, testannut, tuunannut ja jalostanut ruokia ihmisille, joille arki ei ole aina mutkaton. Hän on helpottanut niin monen ruokarajoitteisen elämää, että tuntui lopulta itsestään selvältä antaa jotain takaisin. Siitä syntyi tämä joulun reseptipläjäys – juuri Helenan ruokarajoitteille laadittu kokonaisuus ja ennen kaikkea minulta äidille annettu etukäteinen joululahja: helppo, valmis ja stressitön joulupöytä….
Avainsana: VEGAANI
Rooty-muusilla: perunapiirakat gluteenittomaan ja vegaaniin ruokavalioon
Tämä artikkeli on tehty kaupallisessa yhteistyössä ROOTY:n kanssa. Suomalaisessa ruokaperinteessä yksi raaka-aine nousee usein esiin: peruna. Se on ollut osa arkeamme vuosisatojen ajan, ja sen ympärille on rakentunut lukemattomia perinneruokia. Yksi näistä on rakastettu perunapiirakka. Siinä on jotakin syvästi suomalaista, yksinkertaisen herkullista. Kun sain mahdollisuuden tehdä yhteistyötä ROOTYn kanssa ja testata ROOTY perunamuusia perinteisiin perunapiirakoihin,…
TUORE TOMAATTIKASTIKE – Helenan ruokametsästä
Tänä vuonna tomaatit ovat antaneet odottaa itseään. Helena kasvattaa ruokametsässään monenlaisia herkkuja, ja tänä syksynä tomaatit kypsyivät tavallista hitaammin. Mutta kun ensimmäiset punaiset pallot alkoivat vihdoin hehkua oksilla, niiden makeus palkitsi kärsivällisyyden. Kun sain äidiltäni kassillisen kypsiä tomaatteja, mietin heti, mitä kaikkea niistä voisi valmistaa, ja päädyin yksinkertaiseen mutta rakastettuun ratkaisuun: tuore tomaattisoosi. Meillä on…
ROOTY Perunapiirakka – viljaton & vegaaninen
Kaupallinen yhteistyö: Pohjolan Peruna Peruna on suomalaisten perusruokaa, mutta sitäkin voi ajatella uudella tavalla. ROOTY Wokkiperuna on kotimainen innovaatio, joka tuo tuttuun raaka-aineeseen uuden rakenteen ja käyttötavan ilman lisäaineita tai monimutkaista prosessointia. Mitä Wokkiperuna on? ROOTY Wokkiperuna valmistetaan kokonaisista tuoreista perunoista. Ne käsitellään niin, että lopputuloksena on nauhamainen perunasuikale vähän kuin nuudeli tai pasta, mutta…
Green Goddess Pasta – arjen pelastaja pastatorstaihin
Tässä tulee Green Goddess Pasta: vihreän raikas, täyteläinen ja helppo arkiruoka, joka hurmaa niin värillään kuin maullaan. Resepti on luotu yhteistyössä ihanan Dine With Us Darling -porukan kanssa osaksi heidän inspiroivaa Pastatorstai-konseptiaan. Kuva: Dine with us darling -porukka (Roosa, Niikka & Liisi) Yhteisen ideointimme lähtökohtana oli kehittää simppeli, mutta herkullinen arkiruoka, joka olisi samalla sekä…
MakuaMedian mocktail Sima
Vappu on yksi meidän lempi juhlista – koska silloin kaikki saavat skoolata. Meillä vappuun kuuluu serpentiiniä, ilmapalloja ja kuplia. Mutta ei välttämättä niitä käyneitä. Halusimme juoman, jota voi kaataa maljaan niin pienille juhlijoille kuin aikuisillekin – yhtä iloisin mielin. Sellaisen, joka tuo kevään suoraan lasiin, ilman kompromisseja. Syntyi Mocktail-sima. Samalla rakkaudella puristettua sitruunaa kuin perinteisessäkin,…
LUONTAISESTI GLUTEENITTOMAT Karpalo- Mulperinmarja hapanjuurisämpylät
Yhteistyössä Foodin kanssa. Olen niin iloinen saadessani jakaa tämän reseptin teidän kanssa – karpalo-mulperimarja hapanjuurisämpylät ovat syntyneet pitkän kehitystyön ja rakkauden kautta, ja niissä maistuvat sekä juuren syvyys että luonnon omat makeat marjat. Tässä reseptissä käytän useita Foodinin tuotteita, joista jokainen tuo taikinaan jotakin erityistä: Lisäksi nämä tuotteet ovat luontaisesti gluteenittomia, maidottomia, lisäaineettomia ja soveltuvat…
DURRAHAPANJUURILEIPÄ – kuivatulla gluteenittomalla durrahapanjuurella
Gluteenittoman hapanjuurileivonnan maailma on minulle kuin pieni seikkailu jokaisessa taikinakulhossa. Se on kiehtovaa ja jopa terapeuttista. Ajattele: oma pieni hapanjuuresi, joka elää ja hengittää. Se kasvaa ja muuttuu. Se on vähän kuin leipäversio tamagotchista – ruokittava, seurattava, hellittävä. Jokainen leipä on uusi tarina. Mutta ollaanpa rehellisiä. Kaikille tämä ei ole mikään zen-henkinen meditaatiohetki, vaan ennemminkin…